-->
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Putkia koiran ja vuohen

Ensin kasvoi koiranputkia..





..sitten sai vuoronsa vuohenputki.



tiistai 10. heinäkuuta 2012

Lokaa

Aina kun olen Ruotsissa, juon pelkkää Lokaa.



maanantai 9. heinäkuuta 2012

Taustoitusta

Kotiinpaluuta seuranneessa paikallistylsistyneisyydessä on liki terapeuttista alkaa taas kerran blogin taustakuvituksen muuttaminen. Viimeeksi tapahtunut vaalentuminen ja sitä seurannut lopullinen blogin ulkoasun värien sotkeminen kuuluvat auttamattomasti kategoriaan josta haluan eroon. Vaikka ihailen valkoisen vaaleita blogeja, sellainen ei vaan istuisi oman blogini silmään. Minun sävyt ovat tummia. Valkoiset krookukset ovat jo kuihtuneet, mustaan maahan maatuneet.

Bloggerin mallin suunnittelutyökalu on aika kätevä ja aika monipuolinen väline blogin ulkoasumuokkauksiin. Mutta, yllätys, se ei ole täydellinen. Itseäni häiritsee blogin taustakuvien asettuminen paikalleen. Ne eivät vaan sovi. Blogger on varmaan ihan syytön esteettistä silmääni häiritsevään ongelmaan. Jospa sille ei mahda mitään? Olisihan se ihanteellista jos taustakuva mukautuisi parhaalla mahdollisella tavalla erikokoisiin näyttöihin.

Testituloksia seuraavasti:

1)  Taustakuvan pitää olla mitoiltaan vähintään 1800x1600 px:

2) Tässäpä sopivasti juuri sen senkokoinen testipohja. Katkoviivat auttavat hahmottamaan kuvan sijoittumista käytännössä.



3) Latauksen jälkeen ei valita vieritystä sivun mukana:


4) Seuraavasta kuvasta näkee minkä verran koko taustakuvasta pääsee näkyviin omalla koneellani. Eli aika vähän, kun vertaa alkuperäiseen vähimmäiskokoon. Edes puolivälikorkeuden merkkiviiva ei näy. Isommilla vehkeillä pohjatkin näyttäisivät komeammilta?




5) Tasaustoiminto tasaa pelkästään vaakatasossa, mikä puutteeksi luetaan.


6) Lisäämällä valinnan vieritä sivun mukana saa toki enemmän näkyviin..

7) ..mutta silloin täytyy huolehtia vähintään rajakohtien sulautumisesta toisiinsa, ettei tyhmännäköiset rajat näy selkeinä silmiinpistoksina, kuten esimerkissä:



8) Entäs sitten ne vanhat tavat?

9) Ensiksi suosituskokoisen taustakuvan koodin lisääminen gadgetiin..  Jos haluaa taustakuvan korkeuden keskikohdan näkyvän käytännössäkin puolessa välissä, eikä alareunassa tai näkymättömissä alareunan alla tämänkin kokoisilla näytöillä, kannattaa valita tämä tapa.



10) Tai tämä, vanha kunnon html-koodiin kajoaminen:




11) Mitä tästä oppi? Ainakin sen, että kahdessa viimeisessä vaihtoehdossa auttoi asiaa sanayhdistelmä:
background-position: center;
(mikä ei toiminut yhdistelmässä suunnittelutyökalu + html)
Ja sen, että kannattaa tällä näytöllä tyytyä pohjaan, minkä voi huoletta pinota päällekkäin ilman ylä- ja alareunan rajoja. Jos ei sitten löydy parempaa tietoa asian suhteen. Jotain ratkaisumallia, mitä en ole älynnyt. Tuleeko mieleen? Muutakin kuin suurempinäyttöinen laitehankinta?


Edit.

Tällainen keskelle näyttöä osuminen onnistui esikatselutilassa CSS:n avulla..

 

..mutta käytännössä se ei sitten toiminut jostain syystä, vaikka kaikki valitut asetukset tallensikin. Mutta mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, näkyykö blogin pohjasta vähän vai paljon ja mistä kohtaa. Vai näkyykö ollenkaan. Varsinkin, jos sattuu seurailemaan google reader -tyyppisen laitoksen kautta, missä kaikki näyttävät autuaan samankaltaisilta.