-->
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kuivat jutut










Otsikko kaiken kertoo.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kauneimmillaan kuivana






Vuohenputki (Aegopodium podagraria), sen kukinto, on kauneimmillaan kuivuneeseen olomuotoon siirtyneenä. Niin, jos se vaan saa sinne asti kasvaa. Moni puutarhuri toivoo koko kasvin kuivuvan kokoon jo ennen ensimmäistä lehteä. Lehtien syöjät taas toivottavat uudet tuoreet lehdet tervetulleiksi lautaselleen. Itse olen kitkenyt niitä joskus loputtomasti, mutten koskaan vielä syönyt pois. On kuulemma hyvää.

Kuivat putket kastelukannussa osa 1







Tarvittiin taivas, vanha kastelukannu, pystyynkuivuneet putkikasvit (mitä ilmeisemmin kaikki vuohenputkea) ja kamera.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Verenpisaroita










Lisää lehtiä







Näitä syksyisiä kuvia riittää moneen postaukseen. Yksi ei ole mitään..

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kukkivia









torstai 19. syyskuuta 2013

Kaupungin kaunein hotelli

Taivaan muuttuvat kuvioinnit näyttävät milloin miltäkin. Eräänä ihan kauniina päivänä pisti pilvipeitteen puudeli-reikä silmään:




Vierailin pitkästä aikaa Imatrankoskella ja ehdin ottamaan myös kameralla muutaman turisti-tyyppisen kuvan. Puhelimen kamera on nykyisin paljon aktiivisemmassa käytössä. Pitänee niitäkin kuvia joskus tänne laittaa.


Kaunis vanha lamppu kosken ylittävällä sillalla. 
Kuvaaja on vino, ei lamppu. 
Kuvan olisi voinut jälkikäteen suoristaa, muttei huvittanut.


Suoraan osunut otos samasta lampusta.


Vähän ollaan taas vinossa..


Kaupungin kaunein hotelli.